Työelämän aikamatka
Olen miettinyt omaa työuraani kun aloitin serkkuni kanssa siivoamaan suvun yrityksen toimistotilaa iltaisin. Siitä etenin seuraavana kesänä puhelinneidiksi ja arkistoimaan ajoneuvojen kiekkoja, selkeästi siis vaativimpia tehtäviä. Puhelinkoje oli juuri muuttunut hieman modernimmaksi lankapuhelimeksi ja piti osata painaa yhdistämisnäppäimiä oikeille henkilöille. Tuohon aikaan jo kansainvälisessä yrityksessä oli muutama henkilö, joka osasi puhua Oulua, sekä englantia ja ruotsia. Minäkin osasin, ”var vänlig och vänta jag kopplar”. Tätä kielitaitoa tulin tarvitsemaan myöhemmässä vaiheessa myös pankkikonsernissa. Koskaan en ehtinyt etenemään niin pitkälle, että olisin täydellisesti oppinut lukemaan noiden työaikakiekkojen sydänkäyrää, mitä ajoneuvopiituri sinne teki, vanhat kuskit kuulemma osasi tehdä niille myös omia taikojaan…
Olen saanut työskennellä niin perheyrityksissä kuin muutamissa isoissa kansainvälisissä konserneissa. Olen saanut ja toivonut työskentelyä periaatteella ”kunhan hommat hoituu” kiinteällä korvauksella, sekä tiukalla minuuttimaisella aikataulutuksella. Olen saanut työskennellä tyhjissä myymälätiloissa, varastoissa, yksin koko päivän kivijalkamyymälässä odottamassa vessatauottajaa hampaat keltaisena, osana isompaa myyntiporukkaa, avokonttorin tähtipöydissä, varattavissa neukkareissa, sermien välisessä ”kopissa”, omissa työhuoneissa, jaetuissa työhuoneissa, pois muuton tai vesivahingon edestä ja takaisin, milloin missäkin. Sesonkityyppisessä kiireessä, tappavan hiljaisina aikoina, sekä aikoina jolloin kalenteriin piti tikittää täsmälleen x määrä työantajan määräämiä töitä.
Johtajissakin on ollut eroja. On ollut tilanteita missä tukka hulmuaa pomon huutaessa, on ollut niitä johtajia, joista on tullut ystäviä, hyviä opettajia ja huonoja esimerkkejä. Yksi on harrastanut teatteria, toinen kuunteli hevimusiikkia, muutama intohimoinen pyöräilijä, juoksija, suunnistaja, metsästäjä ja automieskin mahtuu mukaan. Miehiä ja naisia. En ole varma voinko tulevaisuudessa heitä näin määritellä, miehiksi ja naisiksi vai pitääkö heidän olla henkilöitä? Kaikki ovat persoonia ja jokaiselta olen oppinut jotain merkittävää työelämään, ja elämään liittyen. Yksi heistä oli kyllä kaiken huippu, onnistui järjestämään minut naimisiinkin.
Oma työurani on ollut vielä suhteellisen lyhyt ja mitä kaikkea siihen on jo mahtunut. Lastemme tulevaisuutta en uskalla edes arvailla, minkälaisissa ympäristöissä he tulevat työskentelemään, etänä vaiko työpaikoilla robottien kanssa? Todennäköisesti heidän ammattinimikkeensä ovat semmoisia mitä ei ole vielä edes keksitty. Uskon kuitenkin, että nuorilla on helpompi hypätä työelämään, koska he ovat syntymästään saakka tottuneet muutoksiin ja kehitykseen, joka on jatkuvaa. He ovat myös tottuneet monikulttuuriseen ja kieliseen kommunikointiin jo koulussa, eikä heitä tarvitse patistaa maailmalle, päinvastoin. Arvostan pitkiä työsuhteita ja niitä tehneitä henkilöitä, mutta uskon myös, että monet tulevaisuuden tekijöistä tekee työuransa monella eri alalla ja työpaikalla. Monesti olisikin hyötyä, että näkisi erilaisia työympäristöjä ja tapoja toimia ennen paikoilleen jäämistään, jotta osaisi arvostaa sitä mitä on.
