Limingan Automaalaamo Oy osti Raahen Autopelti Oy:n liiketoiminnan
”Päätimme yhdistää voimavarat ja laajentaa palveluverkostoa Raahen seutukuntaan”, toteaa toimitusjohtaja Matti Riekki Limingan Automaalaamo Oy:stä.
Oulussa ja Limingassa toimiva Limingan Automaalaamo Oy on ostanut Raahen Autopelti Oy:n liiketoiminnan 1.1.2024. Ratkaisu on osa yrityksen kasvustrategiaa ja sillä vahvistetaan merkittävästi alueellista palveluvalmiutta ja kilpailukykyä.
”Aloitimme Limingasta ja olemme edenneet suunnitelmallisesti alueella, ensin Ouluun ja nyt Raaheen. Näkemyksemme ja saamamme asiakaspalautteen perusteella autojen korikorjaus- ja maalauspalvelut halutaan joustavasti lähipalveluna. Kyse on myös toiminnan tehokkuudesta, jonka kehittämisessä mittakaavasta saadaan lisäksi selkeää hyötyä”, Matti Riekki jatkaa.
”Sain olla mukana yrityskaupassa myyjän avustajana ja kaupan välittäjänä. Osapuolten välille syntyi hieno luottamus ja myyjä Saku Sarkkila sekä henkilöstö jatkavat ostajan palveluksessa kaupan jälkeen. Onnittelut molemmille osapuolille!” sanoo toimitusjohtaja Pasi Kinnunen Esmo-yhtiöistä.