Oulu on ollut pohjoisen vetovoimainen keskus vuosisatoja
Helmikuussa 1989 Oulussa oli paukkupakkanen ja junalastillinen nuoria miehiä nousi maastokuorma-autojen lavoille. Satojen joukossa olin yksi nuori astumassa armeijaan. Osa vietiin kaupungin kasarmille ja osa Hiukkavaaraan. Ouluun tultiin armeijaan laajalti Pohjois- ja Länsi-Suomesta.
Hieman myöhemmin aloitin opinnot Oulun yliopistossa. Oli upeaa kuulua monitieteelliseen opinahjoon, jossa opiskelijoita oli lähes kaikkialta, pääosa toki Pohjois-Suomesta. Opetuksen taso oli korkea ja opettajat innostavia. Yliopisto oli hajasijoitettu ympäri kaupunkia ja osa Linnanmaalle. Pian valmistui uusi ja upea Snellmania ja pääosa opiskelijoista asettui Linnanmaalle. Oulun väkiluku oli noin 100 000 asukasta.
Laman jälkeen orastavassa nousussa monet nuoret aikuiset perustivat yrityksiä. Oulu ja Pohjois-Suomi tuntui elinvoimaiselta, jossa on menestymismahdollisuuksia. Teknologiabuumi näkyi, mutta myös muut toimialat kehittyivät ja kasvoivat. Vuonna 1998 Oulun kattojen yllä ei näkynyt kuin muutama nostokurki, mutta ne olivat esimakua vahvasta rakentamisesta, jota on jatkunut jo neljännesvuosisadan.
Oulun vetovoima on puhuttanut viime aikoina. Tuoreen tutkimuksen mukaan Oulu on vetovoimassa viides, edellä Tampere, Kuopio, Jyväskylä ja Turku. Sijoitus on aivan hyvä. Oulun brändiä on koitettu rakentaa viime vuosikymmeninä monin keinoin. Tehtiin digiloikkaa ja julistauduttiin Pohjois-Skandinavian pääkaupungiksi. Vetovoima perustuu silti mielikuviin ja ihmisten tarpeisiin pitkällä aikavälillä.
Oulu on syntynyt tarpeeseen. Oulujoki on ollut valtaväylä ja kauppareitti. Aluetta turvaamaan perustettiin Kastellin linna vuonna 1375. Asukkaita oli hyvin vähän, niin levotonta oli siihen aikaan, että oli turvallisempaa asua kauempana joesta. Vuonna 1605 Ruotsin kuningas Kaarle IX perusti Oulun kaupungin mantereelle, vastapäätä Linnasaarta. Asukkaita oli 1800-luvulle saakka muutamista sadoista muutamaan tuhanteen.
Vaatimattomasta alusta huolimatta Oulu on ollut menestystarina. Oulun murrekin sen kertoo, miten tänne on tultu kautta vuosisatojen eri suunnista. Oulussa puhutaan sekamurretta, jossa on piirteitä sekä länsi- että itämurteista. Olipa ruotsinkielistenkin osuus vielä 1920-luvulla yli 4 prosenttia, mikä kuuluu edelleenkin ruotsinkielisinä lainasanoina murteessa.
Oulu on Pohjois-Suomen kaupan ja hallinnon keskus, opiskelijakaupunki, lääketieteen ja terveydenhoidon keskittymä, merenkulkukaupunki, liikenteen solmukohta ja paljon muuta. Vuoden 2021 lopussa Oulussa oli 209 648 asukasta.
Oulun parasta antia on kuitenkin se, miten erilaiset ihmiset on otettu vastaan aikojen kuluessa. Ilman tullista tulleita ja junantuomia Oulu olisi aika paljon vaatimattomampi. Oulua ovat olleet rakentamassa erilaiset ihmiset, jotka ovat antaneet Oululle paljon ja saaneet vielä enemmän.
Pasi Kinnunen, yrittäjä
Esmo-yhtiöt
Blogi on julkaistu Kalevassa 23.4.2022
Kuva: Oulun kaupungin julkinen mediapankki