Vedenpitävää rahanpesua
Maailma muuttuu. Ihmiset liikkuvat ja matkustavat koko ajan enemmän, muuttavat töiden perässä ulkomaille ja ovat tietoisia mitä maailmalla tapahtuu. Myös yritysten toiminta laajenee koko ajan kauemmas ja kansainvälistä kauppaa tehdään enemmän.
Monet ovat törmänneet viime vuosina pankissa tai vaikkapa asuntokaupoilla niin sanottuun ”henkilötietokyselyyn”. Lomakkeella kysellään henkilöstä, perhesuhteista, varoista ja veloista sekä mihin yrityksiin olet sidoksissa ja kuinka paljon omistat yrityksestä. Sinulta on myös voitu kysyä oletko PEP (Politically Exposed Person) eli poliittisesti vaikutusvaltainen henkilö.
Rahanpesulaki on velvoittanut monia toimijoita kyselemään näitä tietoja tarkennetusti viime aikoina. Myös tilitoimistot noudattavat rahanpesulakia ja sen säännöksiä. Aluehallintovirasto (AVI) valvoo ja ohjaa rahanpesulakia. Uusi laki tuli voimaan 3.7.2017.
Rahanpesulla tarkoitetaan toimia, joilla pyritään peittämään rikoksella hankitun omaisuuden alkuperää. Suomessa nämä varat ovat yleensä peräisin talous- tai huumausainerikollisuudesta. Rahanpesulle on ominaista, että omaisuus muuttaa muotoaan. Rahanpesuun ja kirjanpitoon liittyen voi olla esimerkiksi epäselvää tositeaineistoa, tekaistuja kuitteja tai epäselviä rahansiirtoja.
Tilitoimistoille on säädetty ilmoitusvelvollisuus, koska meillä voi olla normaalin toiminnan puitteissa mahdollisuus huomata rahanpesuun tai terrorismin rahoittamiseen liittyviä toimia. Tästä syystä asiakkaan tunteminen on isossa roolissa liiketoiminnassamme, siinä laajuudessa kuin asiakassuhde sitä edellyttää. Asiakassuhdetta perustettaessa tai toiminnan muuttuessa meidän tulee pystyä tunnistamaan asiakas tai yrityksen pääasialliset edunsaajat. Tunnistaminen onnistuu henkilötodistuksen, esimerkiksi ajokortin avulla. Jos kirjanpitäjäsi pyytää näyttämään henkkarit seuraavan kerran tavatessanne, niin kyseessä on tuntemistiedon päivittäminen.
Monelle pk-yrittäjälle kyselyt rahanpesulakiin liittyen voivat tuntua hyvinkin kaukaiselta. Kun hoidamme tunnistamisen, olemme tietoisia mitä liiketoiminnassamme tapahtuu, tositeaineistomme on selkeästi liiketoimintaan liittyvää ja muutenkin toimimme normaalin lain puitteissa läpinäkyvästi – voimme rauhassa keskittyä puhtaan omaisuuden kasvattamiseen.